Näin teet onnistuneen valaistusremontin keittiön välitilaan

Keittiön remontin yhteydessä haluttiin lisätä myös valaistusta keittiöön. Kaapistojen ja tasojen valinnassa kiinnitettiin huomiota siihen, että pinnat olisivat modernit ja rauhalliset. Kaapistojen mukana ei tullut valaistusta, ja välitilan taustalevykin haluttiin pitää mahdollisimman koskemattomana. Tasolle haluttiin kuitenkin valoa, joten päädyttiin simppeliin led-nauhavalaistukseen. Tällä ratkaisulla saatiin reilusti tasaista työskentelyvaloa koko tasolle, sekä himmennettävyyttä ja mahdollisuutta vaihtaa tunnelmaa värilämpötilasäädöllä.

Käytettävyyden kannalta työtasojen riittävä ja laadukas valaistus on tärkeää. Ruoanlaitossa erityisesti värintoistoindeksi on olennaisessa osassa. Värintoistoindeksi kertoo siitä, kuinka hyvin ja luonnollisena led toistaa ympäristönsä värit. Riittävä määrä valoa helpottaa työskentelyä erityisesti tarkkuutta vaativissa työvaiheissa.

Keittiöremontin osat ja hinnat

Keittiöremontissa uusittiin pienen keittiön kaapistot, tasot ja tasoon liittyvät laitteet. Valaistuksena oli ollut aiemminkin led-nauha, joten muutostöitä ei tarvittu sähköasennuksen osalta. Koska työtasoksi valittiin huonosti valoa heijastava mattapintainen musta taso, niin led-nauhaksi valittiin LedStoren valikoiman tehokkain, korkean värintoiston 22 W/m ottotehoinen CCT-nauha. Nauhassa on himmennys ja värilämpötilan säätömahdollisuus, joten samasta nauhasta voidaan valita portaattomasti valkoisen valon sävy lämpimän oranssista sinertävään päivänvaloon.

Nauhassa on erittäin hyvä lämmönhallinta, joten led-profiiliksi valittiin matala, valkoiseksi maalattu pinta-asennusprofiili 7x18x2500. Virtalähteeksi valittiin langattoman ohjauksen mahdollistava RF-muuntaja, 24V, 100W. Painikkeeksi valittiin helposti jälkiasennettava langaton värilämpötila- ja himmennyspainike. Valaistus tehtiin asennusta vaille valmiiksi LedStoren mittatilauspalvelussa LedPajalla.

Uudistetun valaistuksen hinnaksi tuli LedPajalla asennusvalmiiksi tehtynä 434 euroa. Rahalla saatiin noin 50 wattia led-nauhatehoa, josta saadaan valoa 3 800 luumenia työtason matkalle. Muiden remontin osien hinnaksi koneineen, hanoineen, kaapistoineen ja tasoineen saatiin 3 000 euroa.

LedStoren valikoimissa on runsaasti vaihtoehtoja vastaanvanlaisen toteutuksen tekemiseen:

Käyttökytkintoiminnon muuttaminen heilautushimmentimeksi, jossa värilämpötilan säätö, pudottaisi hintaa 80 euroa, sillä myös muuntaja on tällöin edullisempi LedPajalla asennusvalmiiksi tehtynä.

Jos kiskoon laitetaan hieman heikompitehoista, työtasolle kuitenkin hyvin valoa antavaa 14,4 W/m ei-värilämpötilasäädettävää led-nauhaa ja säätimeksi valitaan yksiosainen VaLO-sarjan himmenninpainike, niin hinta laskee 130 eurolla.

Jos valitaan led-kiskon sisään kolvattava kosketushimmennin, niin muuntajalta ei tarvita niin paljoa ominaisuuksia, jolloin säästöä tulee muuntajasta. Myös kosketushimmennin on edullisempi, kuin langaton seinäsäädin. Asennusvalmiiksi tilattuna hinta on 180 euroa edullisempi toteutettuun ratkaisuun verrattuna.

LedStoren verkkokaupasta voi ostaa myös osat erikseen, ja tehdä liitokset ja kolvaukset ym. työvaiheet itse. Led-nauhan kanssa voi kuluttaja toimia itsekin. Ainoastaan verkkovirta-asennuksessa tarvitaan sähköalan ammattilaista, jollei muuntajan perässä ole valmista pistokejohtoa.

Keittiön tasojen mitat ja led-nauhan asennuspaikan valinta

Keittiön valaistuksen lisääminen aloitettiin mittaamalla koko kaapiston pituus, jonka alle led-nauhavalaistus haluttiin asentaa. Kaapiston kokonaismitta oli 2,4 metriä. Valokisko jätettiin pari senttiä kaapiston kokonaismittaa lyhyemmäksi, 236 cm mittaiseksi. Led-nauhan katkaisuväli on 5 cm, joten led-nauhaksi saatiin sopivasti 235 cm. Led-nauhan asennuspaikan voi päättää vapaasti, kaapiston etureunaan, keskelle, tai takaosaan. Olemme todenneet, että parhaan valaistuksen koko tasolle luo led-nauha, joka on asennettu keskelle suhteessa työtasoon. Tässä tapauksessa keskellä työtasoa tarkoitti 10 cm päähän yläkaapiston etureunasta.

Led-kiskovalaistuksen voi asentaa kaapistojen alle, sekä astiankuivauskaapin alle, mutta emme suosittele sitä lieden päälle / liesituulettimen kohdalle kuumuuden ja runsaan vesihöyryn vuoksi. Led-alumiinikisko on ylhäältä päin saumaton ja alumiini on ruostumaton materiaali, joten satunnaiset astioiden valumisvedet eivät häiritse led-nauhaa. Monesti kuivauskaapeissa on suojalevy tai kaapiston yhdistävä taso, jonka alle led-kisko asennetaan, jolloin astioista ei pääse valumaan vettä kiskon päälle ollenkaan.

Led-valokiskon pituus jätettiin muutaman sentin lyhyemmäksi kuin kaapiston kokonaispituus. Profiilin mukana toimitettavat kiinnikkeet kiinnitettiin 10 cm päähän kaapiston etureunasta. Parhaiten sopivat senkatut ruuvit, jotka ovat mitoiltaan 3,5x17mm.

Led-kiskon asennus paikoilleen

Kiskon asentaminen paikoilleen onnistuu helposti kiinnittämällä profiili kiinnikkeisiin. Kiinnikkeet on suunniteltu niin, että profiilin voi tehdä yhtämittaiseksi kaapistojen alla kulkevaksi, vaikka tasoissa on millin, parin eroja kaapistojen päätyjen kohdalla. Matalan led-profiilin toimitukseen kuuluu myös muovikansi, joka suojaa led-nauhaa lialta ja vesiroiskeilta, sekä tasoittaa valitun led-nauhan valon kauniisti valojuovaksi, josta eivät erotu yksittäiset ledipisteet. Jos led-nauhan led-pisteet ovat harvassa, niin pistemäisyys erottuu matalasta profiilista.

Asennusvalmiiksi LedPajalla tehty kisko on helppo asentaa paikoilleen muovikiinnikkeisiin. Led-kiskon päähän on asennettu liitoskaapeli, joka vie kaapiston päällä sijaitsevalle muuntajalle. Liitosjohto on kolvattu led-profiilin sisään, kiinni CCT-led-nauhaan.

Värilämpötilasäätimen/ himmenninpainikkeen käyttöönotto

Värilämpötilasäädettävien led-nauhojen ohjaus on helpoin toteuttaa langattomalla ohjaimella, sillä langalliseen värilämpötilaohjaukseen tarvitaan kolme johtiminen heikkovirtajohdotus. Langattoman seinäsäätimen lisäksi langallisia CCT-ohjainpainikkeitakin on saatavilla. Myös CCT-kaukosäädinohjaus on mahdollinen, kuten led-kiskon sisään asennettava heilautushimmennin/värilämpötilasäädin.

Kun led-kisko tilataan asennusvalmiina LedPajalta, niin pariliitos haluttuun langattomaan ohjaimeen tehdään valmiiksi. Jos osat ostetaan ”irtonaisina”, niin pariliitos tehdään itse asennuspaikalla.

Langattomassa ohjauksessa RF-muuntajan ja ohjainpainikkeen välille luodaan RF-yhteys. Pariliitos on yksinkertainen tehdä. Kun muuntaja saa virtaa, niin led-kiskoon syttyy valot. Ohjainpainikkeen takaa poistetaan pariston suojamuovi, niin painike aktivoituu. Muuntajan päällä on opetusnappi, josta painetaan kerran. Heti perään painetaan ohjainpainikkeesta. Valot välkähtävät kerran onnistuneen pariliitoksen merkiksi.

Valojen värilämpötilaa säädetään painamalla pitkään WW, kun halutaan lämpimämpää värisävyä ja CW kun halutaan kylmempää värisävyä. Värilämpötilan säätö toimii portaattomasti, ja sävyt vaihtuvat vähittäin noin 2800 Kelvinin ja 6000 Kelvinin välillä. Käynnistyspainikkesta valot syttyvät ja sammuvat. Käynnistyspainikkeen alla olevasta painikkeesta valot himmennevät ja kirkastuvat pitkään painamalla.

Pariliitoksen luominen RF-muuntajan ja langattoman ohjaimen välille on yksinkertaista. Kun virtalähteessä on virrat, ja pariston suojamuovi on poistettu, yhteys luodaan painamalla kerran virtalähteen opetusnappia ja kerran painikkeesta.

Keittiössä oli jo ennestään yksi valaistuspiste, jossa oli käyttökytkin. Uusi, langaton painike haluttiin sijoittaa samaan kohtaan Schneider Exxact sarjan painikkeen kanssa. Tämä onnistui niin, että hankittiin kaksiosainen seinäkehys, ja langattoman painikkeen oma lasikehys irroitettiin. Sisämitoiltaan VaLO-sarjan painike sopii täydellisesti kehykseen.

VaLO-sarjan langattomat ohjainpainikkeet istuvat Schneider EXXACT sarjan seinäkehyksiin, joten langattomat ja langalliset ohjauspainikkeet saadaan yhteinäisen näköisiksi.

Uudella värilämpötilasäädettävällä työtason led-kiskolla saatiin vaihtuvaa tunnelmaa

Lopputuloksesta tuli hieno, ja valoa on riittävästi työskentelyyn. Värilämpötilan säätämisellä koko keittiön tunnelma muuttuu lämpimän pehmeästä kirkkaan päivänvaloisaan vain napin painalluksella.

Neljä esimerkkiä valon värilämpötilan vaihtamisen vaikutuksesta keittiön tunnelmaan ja ilmeeseen.

Tutustu LedStoren LediPlan-mittatilauslaskuriin ja laske oman keittiövalaistuksesi hinta

LedStoren mittatilauspalveluiden sivulta pääset laskemaan omien keittiömittojesi mukaan toteutettavan led-kiskovalaistuksen hinnan. LediPlan-laskuri on julkaistu huhtikuussa 2021 keittiön led-nauhavalaistuksen helppoon hinta-arvion laskemiseen. Laskurissa voi antaa keittiön mitat, ja valita kaikki osat, eli led-nauhan, alumiiniprofiilin, sekä himmennystavan.

Laskuri tarjoaa annettujen tietojen ja muotojen perusteella hinnan asennusvalmiille toteutukselle. Laskurissa voi antaa mitat I-muotoiselle, L-muotoiselle tai U-muotoiselle keittiölle. Laskuri on Suomessa toistaiseksi ainoa laatuaan. Palvelua voi käyttää vaihtoehtojen laskemiseen. Jokaisesta vaihtoehdosta voi lähettää itselleen sähköpostiin koosteen. Kun sopiva kokonaisuus on löytynyt, palvelusta pääsee suoraan LedStoren verkkokauppaan tilaamaan. Olemme yhteydessä jokaiseen asiakkaaseen ennen valmistuksen alkua, ja käymme läpi tilauksen.

Tule tutustumaan värilämpötilasäädettäviin led-kiskoihin LedStoren tiloihin

 

Tähän jutussa esiteltyyn remontoituun keittiöön pääsee tutustumaan Lamppukauppa Led Storen tiloissa Vantaan Koivuhaassa osoitteessa Mesikukantie 16, 01300 Vantaa. Myymälässä / näyttelytiloissa ovat esillä kaikki LedStoren valikoimaan kuuluvat tuotteet asennettuina. Tiloistamme löydät paljon ideoita led-valaistuksen toteuttamiseen.

Aukiolot maanantaisin ja perjantaisin klo 8.30-15.30, tiistai, keskiviikko ja torstai klo 8.30-17, lauantai klo 10-14. Paikalla palvelemassa aina vähintään kaksi ammattitaitoista ledstorelaista. Pihalla ilmaista pysäköintitilaa seitsemälle autolle. Myymälässä saatavissa kasvomaskeja ja käsidesiä. Tulethan vain terveenä!